The joys of winter

Terveiset ulkoa, meidän takapihalta jossa me äsken Voltan kanssa riehuttiin (selvennys: mä juoksin pakoon Voltaa kamera kädessä ja herra Umgumg seurasi sitkeästi - miten sillä on niin hyvä kunto?!). Vaikka siinä lomassa onnistuttiin leikkiä jotain pienimuotoista kissa-hiiri-jahtausta niin aina välillä ehtisin muutaman räpsynkin ottaa! Tässä vähän tämän kylmän talvipäivän kuvasaldoa.

Mainitsinko jo muuten kuinka monta(sataa) kertaa kompastuin ja kaaduin ulkona? Tai sitä miten riemuissaan Volta sitten mun kömpelyydestäni oli sekä siitä, että liikuntakyvyttömänä ja lumeen hautautuneena oon täysin puolustuskyvytön?! Voitte vain kuvitella hormonien hurmoksissa oleva ranskis +7kg vastaan minä. Yep, todellisia talven iloja tälläiset - ja hei, miettikää, ne on vielä yksinoikeudella kaninomistajille.
Mutta hei, sain kuitenkin sellaisia kuvia Voldemortista (mä en ota kantaa meidän kanien idioottimaisiin lempinimiin) josisa se näyttää varsin lauhkealta herrasmieheltä. Voin siis hurrata: yay, we did it! 

Asiasta toiseen. Edellisessä postauksessa pääsin jo hieman hehkuttamaan tulevaa Ruotsin matkaa ja kania joka sieltä mukaani tarttuu. Nyt, mulla on ilo hypettää tätä rusakkoa hieman vielä lisää; nimittäin kuvan kera! Klikkaa siispä nähdäksesi kuvan tästä tulokkaasta. Mutta näihin tunnelmiin päättelen nyt tätä keskiviikon postausta. Toivottavasti huomenna paistais aurinko vielä hitusen kauemmin kuin tänään!

- Annika

PS. Antjen seikkailut part 321

Uutisia ja uudistuksia

Aika menee niin hurrjan nopeasti että meinasin vallan unohtaa mitä kaikkea kerrottavaa mulla on. Voisin aloittaa vaikkapa uudistuksista jotka koskevat kanien asuinjärjestelyä. Mullahan on siis tavoitteena että kevääseen mennessä yksikään jänö ei joutuisi asumaan yksin. Tällä hetkellä valitettavan moni kuitenkin asuu yksinään joten ryhdyin oitis miettimään kenet voisi kenenkin kanssa yhteen laittaa asumaan.

...tämä tietää myös sitä, että herrat Volta sekä Elvin pääsevät moikkaamaan lekuria. Alkuperäiset suunnitelmat menisi siis niin, että Volta asumaan madami Tecklan kanssa ja sitten kawwapöwwöt Elvin sekä Dafi yhteiseen lukaaliin röhnöttämään.

Ilman kämppäkaveria jää siis vain yksi kapinajänis neiti Antje, jolle sitten päädyin hommaamaan kaverin. Eikä mitä tahansa toveria vaan tällaisen ihanuuden:

Reina © Maisu

Eli tälläisten suunnitelmien turvin uskallan jo melko varmasti mennä sanomaan että jokaisella pupulla on pian kaltaistansa seuraa (mä toivon nyt ettei kukaan oikeasti ajatellut; eikös niillä sellaista ollut jo ennestään - rakkahin omistajansa)! :)

Pupulaumaamme liittyy kuitenkin tämän edellä esitellyn Reina-tyttösen lisäksi eräs toinenkin neiti X, joka saapuu mulle Ruotsin LU:sta. Ai niin. Mä en olekkaan tainnut mainita että lähden seikkailemaan Ruotsiin kera muutaman muun kanipiireistä tutun ihmisen kanssa. En oo kyllä vielä täysin vakuuttunut että miten me koko reissusta selvitään mutta ehtiihän sitä sit murehtia myöhemminkin, hahhah (me doing some retarded smile).
Mutta siis tää neiti X on kani. Ihan vain pientä selvennystä varmuuden vuoksi. Äskeisestä lausahduksesta tulikin mieleen että jos joltain vain löytyy parannuskeino paskojen vitsien jatkuvaan viljelyyn niin call me.

Käväisin muuten ulkona Teksin kanssa ja yritin kamerallakin jotain kuvia saada mutta joko a) mun kuvaustaidoilla b) kittiputkella c) mun kuvaustaidoilla ja kittiputkella on oikeasti mahdoton saada tuon kaiken lumen keskellä, ilman auringon sädettäkään minkään laista kuvaa. Yks kuvatus kuitenkin säästyi deletoinnilta. Tuota otosta katsoessani mulle tulee taas se fiilis että "jes oon taas onnistunut pupukuvaajana". No ei siitä sen enempää.

Texmex selvästikin iloinen kun väkipakolla revin sen häkistä ja raahasin ulos :)

Että sellasta. Multa jäi varmaankin kuuskytviis asiaa mitkä mun piti myös mainita, mutta säästän ne johonkin muuhun kertaan ettei tää postaus veny taas yhtä pitkäksi kun mun perjantai-ilta (tähän kohtaan olis löytynyt varmaan joku hauskempikin metafora). Perjantaista puheen ollen, kaikki rohkeet jotka jaksoivat lukee tänne asti niin hyvät perjantain jatkot sinne, koitan kirjoitella taas näitä mun megapostauksia joku päivä. C YA!

- Annika

Haaste

Sain Hannalta tälläisen haasteen mikä sopi mainiosti piristämään mua ja tylsää tiistaitani ja niin pois päin.
Mutta haaste kuului seuraavanlaisesti:

1. Aukaise neljäs tiedostokansio, missä säilytät kuviasi
2. Aukaise kansion neljäs kuva ja julkaise se blogissasi
3. "Selitä" kuva
4. Haasta kolme muuta bloggaajaa

Kossu & Elyse

Otin tän kuvan tarkkaan ottaen 6. kesäkuuta 2009, iltana jolloin mulle saapui mun ensimmäiset englanninscheckit. Ja vaikka ottopäivästä on kolmisen vuotta, niin muistan tämän kyseisen päivän kuin eilisen. Klisee, mutta oikeesti; siltä tuntuu kun katon tätä kuvaa ja mun happiness-asteikko tekee syöksylaskun.

Tässä kuvassa komeilee vasemmalla Kossu ja oikealla kaunis Elyse. Näiden lisäksi tähän enkkusekkijengiin kuului vielä toinen madagaskar naaras Nesta. Koko ton koplan tarina on musta todella surullinen ja ennen kaikkea; hemmetin epäoikeudenmukainen.


Tohon kuvaan ikuistettiin noiden kanien saapumisilta. Oli haettu kaverin ja isän kanssa noi kyseisten pupujen kasvattajalta ja kaikki tuntui niin täydelliseltä! Olin silloin niin nuori ja naiivi, että ajattelin että tälläistä se elämä vain on. Vaan kun ei ollut.

Elysellä oli ollut jo kasvattajallaan ”pientä ohimenevää nuhaa”, kasvattajan sanoja lainaillen. Muutaman päivän sisällä pieni vaivaton nuhanpoikanen kuitenkin osoittautui paljon isommaksi ongelmaksi mitä oli annettu ymmärtää. Elyse alkoi pikkuhiljaa pärskiä päivä päivältä enemmän ja lopulta ne yltyivät räkää tykittäviksi pärskimiskohtauksiksi. Voin sanoa, että sellaisen sivusta seuraaminen oli raastavaa. Etenkin, kun siihen mennessä kanimme olivat olleet täysin terveitä (lekurin pakeilla käyty vain kastroimisen vuoksi)!



Ei mennyt kuin viikko ja risat kuin muutkin tulokkaat alkoivat tuhista nenän tukkoisuuden vuoksi ja lopulta pärskiä samaan tapaan kuin Elyse. Tottakai kävimme eläinlääkärille ja antibiootteja saatiin muttei mikään tuntunut tehoavan. Tuolloin olin todella stressaantunut sairaiden kanien vuoksi sekä pelkäsin jatkuvasti tuon räkätaudin leviämistä. Ja kuten jo mainitsin, jokapäiväinen pärskimiskohtausten seuraaminen ei ollut mukavaa.

En muista kuinka kauaa yritimme lääkitä kaneja, mutta yritimme tosissamme. Jossain vaiheessa kasvattaja palautti rahoja yhden kanin edestä ja lupautui lopettamaan kanit jotka häneltä olin ostanut.

Kun kanit vietiin lopetettavaksi, jäin murtuneena kotiin. Isä sai siis luvan toimia hautausurakoitsijana. Oli sydäntä särkevää menettää kolme rakasta kania samaan aikaan.

Kossua, Elyseä & Nestaa muistaen <’3

Näihin vähän haikeisiin fiiliksiin lopetellen mun pitäisi varmaan haastaa muita bloggaajia, mutta mun täytyy nyt nolosti myöntää että kaikki jotka voisin haastaa on jo etukäteen haastettu jotenjoten... Lähden tästä kanilaan tekeen manipedin Dafille. Hejsan!

PS. Olisin loppupiristykseksi tällännyt Antjen oikeasti karua luokkaa olevan haukottelukuvan mutta mun joku outo kuvanpoistorefleksi teki tepposet once again joten nyt on sitten tyydyttävä tällä erää tähän.
PPS. ...ei oo muuten eka kerta ku meen vahingossa poistaa jonkun ihan hyvän kuvan

- Annika

Home, sweet home

Uusi kerroshäkki

Klikkaamalla näet isomman kuvan kerroshäkistä. Kanilastamme en ole varmaan koskaan laittanut minnekään kuvia. En oikeastaan tiedä miksi? Mutta tänään asiaan tehdään muutos - oh yeah. Päätinpä nimittäin pari minuuttia sitten ryhtyä väsäämään postausta jossa esittelen vähän kanilaamme. 

Ensimmäinen kanilamme sijaitsi pienessä huoneessa, joka loppupeleissä alkoi käydä lievästi sanottuna ahtaaksi… Joten, loppuvuodesta 2009 uusi kanila valmistui ja pääsimme muuttamaan puput aivan uusiin asuntoihin.  

Kanilassamme on yksi kerroshäkki, jossa on yhteensä 6 asuinpaikkaa. Jokaisessa häkissä on kätevä heinäkaukalo. Äärimmäisen iloinen olen myös siitä, että jokaisessa häkissä on poisvedettävä pohja, joka helpottaa siivousta. Aina en jaksa niitä pohjia ryhtyä repimään paikoiltaan, mutta esimerkiksi kanilan kevätsiivouksen koittaessa on ollut tapana irrottaa ne ja puhdistaa perusteellisesti.
En nyt ihan tarkalleen muista häkkien tilavuuksia, mutta ovat sen verran tilavat että isompikin kani mahtuu siellä makoisasti elelemään. Kanilassa on myös erillinen pitkä käytävä josta saatiin kätevä juoksutustila asentamalla siihen vain verkko-ovi.  

Kanilamme päivärutiineihin kuuluu ruokinta aamuin illoin. Kaneillamme on tietenkin aina tarjolla raikasta vettä sekä hyvälaatuista heinää. Aina sillon tällöin kanit saavat myös tuoretta, kuten vaikkapa porkkanaa tai omenaa. Mitä milloinkin keittiöstä sattuu löytymään. . 

Häkit pidetään puhtaina, samoin myös muu elinympäristö. Jokainen kani saa joka päivä huomiota ja pyrin järjestelemään aina aikatauluni siten, että jokaisella jänöllä olisi mahdollisuus päästä käytävälle juoksentelemaan. Vaihtelun vuoksi saatan välillä viedä pupuja ulos. Toiset kanit saavat rellestää ulkona ihan vapaana, toisia pidän valjaissa ja toisten kanssa saatetaan aina silloin tällöin hyppiäkin. 

- Annika

Tästä se lähtee

Ajatus kaniblogin kirjoittamisesta alkoi pikkuhiljaa tuntua yhä paremmalta ajatukselta, etenkin nyt kun ylimääräistä aikaa on. Joten loin blogin, pyysin Maisun tekemään mulle maailman ihanimman bannerin ja tässä sitä ollaan. Kirjoittamassa sitä ensimmäistä postausta (joka tuntuu aina olevan se vaikein kirjoitettava?).
Tulevaisuudessa kirjailen tänne siis kaikkea kaneihin liittyvää, lähinnä pupujen kuulumisia sekä näyttelysuunnitelmia ja sen sellaista.

Olipa tylsä aloitus, mutta hey, jostain on pakko aloittaa!