Traaginen toukokuu

Eipä ole aikoihin taas tullut kirjoiteltua, vaikka informoitavaa olisi kyllä riittänyt. Valitettavasti toukokuu on sisältänyt niin inhottavia tapahtumia, että olen tyytyväinen saadessani kääntää kalenteria ja jättää tämän kuukauden taakse.

Neran menetyksen jälkeen ei kanipuolella ole mennyt oikeastaan mikään putkeen, mikä on aina mahdollista varsinkin eläinten kanssa, mutta näin taajaan tapahtuneita surullisia asioita on vaikea edes käsittää, varsinkin kun allekirjoittanut ei ole niihin tottunut - vai tottuuko siihen koskaan?

En ala nyt erikseen kertomaan menneiden viikkojen tapahtumia, mutta se on sisältänyt surua ja menetystä oikein olan takaa. Toivottavasti nyt kesän alkaessa meidänkin kanilaan alkaisi vihdoin näiden synkkien aikojen jälkeen paistaa se aurinko ja muistaisin jälleen miksi tätä harrastusta rakastan. Tälläisinä aikoina se unohtuu helposti. Sellainen se ihmismieli on.

Mutta sen enempää saarnaamatta toivotan kaikille hyvää kesän alkua ja kiva nähdä että muutama uusi lukijakin on löytänyt tiensä tänne vaikka muutaman viikon hiljaiseloa olenkin blogin osalta viettänyt. Nyt kesän myötä onkin alettava postaamaan oikein kunnolla. Siihen saakka, adiós!

Life is like a rainbow, you need both the sun and the rain to make its colors appear. 

Vila i frid <'3

Det finns en saknad,
som alltid stannar.

Det finns en saknad,
 som aldrig ger sig av.

Det finns en saknad,
 som alltid blommar.
En sådan saknar har jag.

Vila i frid min vackra </3

Poor litte Nera..

Tänään sain taas kokea miltä tuntuu kun kaniharrastuksen pimeä puoli näyttää kyntensä. Tarkalleen ottaen tänään iltapäivällä. Poikasia odottava Nera, tänä vuonna Ruotsista tuotu mitä hurmaavin jänismatami, sai ihmeellisen kouristuskohtauksen säikähdyttäen itsensä lisäksi mut puolikuolleeksi. En voi väittää tälläkään hetkellä olevani kovinkaan tasaisessa mielentilassa.. Tuo kohtaus tuli aivan puskista, Nera oli juuri ollut hoitopöydällä mutustelemassa perunaa ja hetkeä myöhemmin se makasi häkkinsä pohjalla täristen. Lopputulos? Halvaantunut takapää.

On mitä murskaavinta katsoa tuollaista kauhua etenkin kun kohteena oli (oma) kani. En väitä etteikö tuollaisen kohtauksen sivustaseuraajana oleminen ole aina yhtä hirveää, mutta juuri tänään mua järkytti ensimmäisenä mainittu. Tosiaan Nera oli saanut loishäädön toissapäivänä joten sillä saattaa olla vaikutusta asiaan. Katkennutta selkärankaakin pohdittiin, mutta tällä hetkellä se ei vaikuta kovin todennäköiseltä. Rouva makaa nyt fleecen alla syöden (!) porkkanaa ja heinää, mikä on helpotus sekin. Huomenna suunnataan eläinlääkärille ja katsotaan mitä tehdään.

Tällä hetkellä tilanne näyttää ehkä hieman valoisammalta juurikin siksi että Nera syö, mutta silti pelkään kuollakseni että aamulla löydän yhden rakkaistani menehtyneenä. Kyllä, olen tiedostanut tälläiset äkkimenetys-tilanteet ottaessani lemmikin - niinhän me kaikki. Mutta kun jotain tälläistä sattuu, ei sitä voi olla muuta kuin huolesta sekaisin. Että onnea vain siihen huomiseen matikan tenttiin, johon koko keskittyminen pitäisi saada kohdistettua. Mutta oikeasti, huomista odotellen jolloin Nera pääsee lääkäriin ja asiaan saadaan selkoa.

PS. En ole koskaan ymmärtänyt sanontaa 'mateleva aika'. Nyt ymmärrän.