Mikä sinulla on, Dafi?

Tämän kanirouvan tilanne on stressannut ja ahdistanut mua jo viimevuoden loppupuolelta asti, mutten ole siitä viitsinyt se enempää missään toitottaa. Joidenkin blogeista on saanut lueskella niitä vähemmän onnellisia uutisia, merkiksi siitä että tässäkin harrastuksessa on varjopuolensa. Tai itseasiassa lemmikkien omistamisessa, mutta sehän ei ole mitään uutta. Eniveis, heidän innoittamana mä ryhdyn kirjoittamaan meidän vähemmän-iloista postausta.

Lemmikkiä, tässä tilanteessa kania hankkiessa olen aina valmistautunut siihen, että jossain vaiheessa kani lähtee ikivihreille niityille. Tai että aina kaikki ei mene kuin elokuvissa. Mutta kun sitten se tilanne osuu oikeasti päälle, ei oikein tiedä miten pitäisi olla.

Tänne blogiin olen siis jättänyt voivottelu postaukset vähemmälle mutta nyt... Tuntuu että on pakko saada purkaa sydäntä jonnekin/jollekin. Mikäs siihen olisi paras paikka kuin globaali internet, blogi, jota kaikki voivat lukea? Jeejee.

Asiaan. Dafi siis alkoi laihtua marraskuun alkupuolella äkillisesti. Ensimmäinen oletus tietenkin oli, että neidillä oli matoja. Matokuuri ei kuitenkaan tuntunut missään, sen ruokahalukin oli minimissä ja maha vetelällä. Kaiken kukkuraksi Dafin mahaan oli ilmestynyt ihmeellinen patti. Ensimmäiseksi pelkäsin pahinta, että kyseessä olisi jokin pahalaatuinen kasvain. Lähdimme siis eläinlääkäriin.

Eläinlääkärissä itkua pidätellen seurasin miten lekuri tutkiskeli tuota mysteeripattia. Tämä mysteeripatti paljastuikin sitten jonkinlaiseksi rasvapatiksi/tyräksi, jonka eläinlääkäri väitti olevan synnynnäinen. Nojaa, silloin huokaisin helpotuksesta, ettei kyseessä ollutkaan kasvain. Otin myös puheeksi Dafin ripulin, johon saimme maitobakteeri-lääkettä.

Ripuli hävisikin melkein heti, mutta Dafi söi yhä kehnosti. Sama meno on jatkunut tähän päivään asti. Dafi syö juuri ja juuri minimimäärän ruokaa ja heinää pari kortta. Aamuisin kanilaan mennessä sen häkistä löytyy aina ripulia, samoin perskarvoista. Ehkä näin kirjotettuna se kuulostaa karulta, mutta vaikka Dafi on tällähetkellä luuta ja nahkaa se on muuten iloinen (kyllä vain). Kirkkaat silmät, valpas ja huomionkipeä. Mutten vain voi käsittää sen jokapäiväistä ripulointia ja paastoamista. Olen eläinlääkärillekin soitellut aina silloin tällöin, muttei hänkään osaa oiken mitään asian eteen tehdä.

Olen niin kyllästynyt olemaa sivusta seuraaja Dafin fyysisen kuihtumisen kanssa, että joka ikinen aamu kun näen sen herttaisen naaman, meinaan purskahtaa itkuun. On niin väärin, että tuollainen pieni koiramainen otus   kärsii jokapäiväisestä ripulista ja paastoaa kuin mikäkin munkki. Lisäksi olen niin neuvoton koko tilanteen kanssa, en tiedä mitä voisin sen eteen enään tehdä. Tällähetkellä yritän vain saada sen syömään ja juomaan.

Voi olla että musta on tullut hieman vainoharhainen, mutta jotenkin viimeaikoina Dafin fyysinen kunto on mennyt yhä vain huonompaan suuntaan. Eli maanantaina varmaan soitto eläinlääkärille ja kysellään jatkotoimenpiteitä.

Mä en nyt varmaan saanut muotoiltua tätä tekstiä niin kuin mikä todellisuus on, johtuen varmaan siitä että sydän takoo tuhatta ja sataa ja alitajunnassa on paniikki päällä. Mutta kenelläpä ei olisi, jos oma lemmikki ei voi hyvin.

Olen onnellinen, että muut kanit ovat terveitä. Yhtäkään sairasta kania pikku Dafkan lisäksi en kestäsi. Se ei olisi rankkaa ainoastaan mulle, vaan myös muille kaneille kuin perheenjäsenillekin. Tämä yksikin tapaus aiheuttaa jo harmaita hiuksia kaikkien keskuudessa.

Mutta nyt, suuntaan kanilaan ja heitän Dafin ruokakippoon kuivattua ruisleipää. Se on aina hillinnyt hieman tuota ripulia. Kuitenkin jaksan varovaisesti toivoa, että tämä on vain joku ohimenevä juttu ja tästä vielä noustaan Dafin kanssa. Toivon niin.

Say hello to my little eunuch

Käväistiin tosiaan tänään tuossa klo. 15:00 eläinlääkärissä ja Elviniltä läksi pallit. Alunperin mun oli tarkoitus viedä pikku E kastroitavaksi vasta alkukesästä, mutta suunnitelmiin tuli pari muuttujaa joten päätin toimia ja kiikuttaa hänen siispä kastroitavaksi.

Nyt rokkitukka on kylpyhuoneessa kuljetusboksissa hyvin peiteltynä ja odotellaan että poitsu kunnolla virkoaa. Päätin että Elvin saa jäädä täksi yöksi sisälle, joten täytyy vielä kipaista hakemassa tehdashäkki kanilan puolelta tämän illan aikana.

Tosiaan jäin seurailemaan Elvinin leikkausta ja olin kyllä aika ylpeä etten pökertynyt sinne :-D Nappasin vielä äijä-Elvinistä kuvan kännykällä ennen kuin varsinainen miehisyyden ylpeydenaihe poikarukalta riistettiin.

The last time: chillin' with my balls.. 

..kuka kuvaa lemmikkiään leikkauspöydällä? Guess me. Mutta hyvät torstain jatkot, mä meen katsomaan olisko Elvin jo sen verran virkeä että jaksais tulla katsomaan Salkkarit mun kanssa! Adios. 

Life doesn't always go as planned

Heissan! Jokainen blogin lukija varmasti muistanee Reinan, älyttömän nätin ruskean kanineidin jonka piti mulle Juhlanäyttelystä ensiviikonloppuna kotiutua. Mutta kuten sanottu, asiat eivät aina mene niinkuin on suunniteltu - vaikkakin pyrin aina uutta lemmikkiä ostaessa siihen että hankinta on mahdollisimman loppuun asti harkittu. Reinan kanssa nyt kuitenkin kävi hieman toisin.

Tosiaan viimeviikolla ikävät uutiset tavoittivat minut, kun Maisu ilmoitti mulle, että Reinan sisko Ceylon on nukkunut pois. Uutinen tietty harmitti todella paljon, sillä olihan kyseessä Reinan sisko sekä ystäväni kasvatti.

Ennen tätä suru-uutista olin kuitenkin ehtinyt suunnitella erästä kaniprojektia, jonka aloitan tänäkeväänä. Juttelimme perheenjäsenten kanssa hieman tästä projektistani ja enemmänkin olimme huolissamme kanimäärän räjähdyksestä - kaikki olemme kovin eläinrakkaita joten jokaisen pitkäkorvan hyvinvointi on meille tärkeää. Muut perheenjäsenet kyselivätkin, että miten luonistaisi niin monen kanin hoito siten ettei kenenkään hyvinvointi kärsi. Aloin hieman harmissani kohdata tosiasioita - kaniprojekti vie kyllä voimia että tilaa, joten Reinan tuloa meille oli alettava miettiä uudestaan.

Samoihin aikoihin sitten tosiaan kuulin pienen Ceylonin kohtalosta. Aluksi olin tietty eräällälailla helpottunut että Reina, johon olen jo pelkän netin välityksellä kiintynyt hurjasti, ei ollut siinä Ceylonin paikalla. Mutta sitten myös tajusin, että kyseisellä kanivauvalla oli ollut muksua innokkaasti odottava omistaja. Palaset loksahtivat eräänlaisesti kohdalleen - niin surullista kuin se olikin, ymmärsin mitä minun oli tehtävä.

Niinpä juttelimme Maisun kanssa tästä tapauksesta ja Reinaa päätettiin siis tarjota Ceylonin varanneelle henkilölle. Lopputulos oli, että pikkuinen Reina muuttaa nyt tälle henkilölle ja itse aloitan tämän minulle tärkeän projektini pupujen parissa, ilman että kukaan kani jäisi vähemmälle hoidolle.

En tiedä miksi halusin tämän tänne blogiin kirjoittaa. Ehkä oli myös itselleni selitettävä näitä tosiasioita jotta ne ymmärtäisin loppuun asti. Reinan elämää pääsee kuitenkin seuraamaan ainakin tytön petsieprofiilin kautta, joten sieltä voivat kaikki hänestä kiinnostuneet katsella kuvia jne.

Hyvät maanantain jatkot kaikille lukijoille!

Tenavasta tähdeksi

Mun on vieläkin vaikea uskoa tätä, mutta meidän pikkuinen kapinajänis on kasvanut aikuiseksi! Vihdoista viimein. Totta puhuen, ehdin jo pelätä Antjukan olevan yksi niistä jäniksistä joille murkkuiän kiukuttelusta tulee elämäntarkoitus. No, nyt on teini-iän vaikeudet takanpäin ja voidaan suunnata katseet tulevaisuuteen. Erästä "julkisuuden" henkilöä lainaten. Vain tulevaisuus on avoin. Yeah.

Meille tullessaan Antjelle iski juuri silloin kova murkkuikä ja mieltä osoitettiin milloin mistäkin.
 Mutta kuten sanottu, nyt on tämä meidänkin tyttö aikuistunut. Ja voi miten siitä onkaan kehittynyt oikein ihana pupuneiti! Temperamenttinen puoli ei ole täysin kuitenkaan hävinnyt - ja hyvä niin. Mun mielestä kanilla saa aina olla enemmän tai vähemmän luonnetta.

Nyt odottelen vain innolla että päästään kunnolla kokeilemaan kisaamista esteillä ja päästäisiin petissäkin pyörähtämään. Luulenpa että Anden ensimmäiset kisat ovat PetExpossa.

Mutta, puberteetin valtakausi ei vielä ole täysin ohi kanilassamme. Ruotsitar Selia painiskelee nyt teini-iän tuskien kanssa mutta onneksi meiltä löytyy kaikki tarvittava pubbista lieventämään: iso piha sekä pahoinpidelty pehmolelu (joka on muuten myös herra Elvinssonin suuri rakkaus!). Kyllä näillä lähtee.

 I want you for U.S. army

Tosiaan en kovin aktiivisesti tänne ole mitään kirjoitellut, koska kanien elämään ei mitään tavallisesta poikkeavaa kuulunut. Mutta viikon päästä on sitten JV, jonne mukaan lähtevät tytöt Antje ja Kiara sekä Selia. Kyseisestä näyttelystä kotiutuu myös Reina-Reipas - tyttöä onkin joulukuusta asti kotiin odoteltu!

Antje hermu-imitaattorina...

Laittelinpa muuten tähän tekstinpätkään myös kuvia viimeviikonlopulta ja säästä en voinut silloin enkä pahemmin nytkään valittaa. Lumet sulaa ennätysvauhdilla ja näyttäisi siltä että kevät kiirehtii kerrankin meille tuloa. Yeppee! 

Mickey Mouse look alike?

Tällästä stooria tällä kertaa. Viettäkää mukava (ja toivottavasti kaikinpuolin keväinen) lauantai, ciao! 

Jänisten eroa todistamassa

Siirsin alkuviikosta Kiaran sekä Selian kanilan puolelle - olihan Suomeen muutosta jo kulunut kuukausi eli karanteeniaika oli virallisesti ohi. Tytöt ovat terveitä kuin pukit, mutta kaverisuhde vetelee viimeisiään. Kiaraa näytti ärsyttävän Selian jok' ikinen liikahdus, josta sitten Selia-rassukka sai maksaa kovan hinnan (kova hinta = näykkäisy Kiaralta). 

En halunnut katsella moista tappelua yhtään enempää, joten siis kun muutto kanilan puolelle koitti, koitti myös uuden asumisjärkän aika. Kiaran laitoin siis kerroshäkin ylimmän kerroksen vasemmalle puolelle (Dafi sai siis svenssonin naapurikseen!) ja Selia muutti keskitasoon K:n alle.

Mutta main thing siis oli ja on, että ruotsittarien tiet ovat nyt eronneet, mutta parempi niin sillä Seliakin on nyt paljon rennompi jne. 

Sunday with Elvin, what could be better?

Mistä tietää että kevät on tulossa? Hmm, varmaankin silloin voin olla 100% varma kevään tulosta, kun löydän itseni jynssäämästä Elvinin kuraisia tassunpohjia.
     Mister Mudcake meinaan löysi tuossa iltapäivällä oikein mukavan ja auringon sulattaman paikan, jossa olikin sitten mitä mukavinta leikkiä kaivuria.
    No, kuratassuepisodit kuuluvat kaninomistajien elämään, ainakin jos sattuu omistamaan Elvinssonin kaltaisen superkaivurin. Superkaivurin, joka rakastaa kuravelliä.
    Koko komeudessaan ollaan siis vietelty sellasta rauhallista normaalia sunnuntaipäivää pupujen kanssa.
    Selia sekä Kiara asuvat edelleen karanteenihäkissä, sillä suunnitelani niiden siirtämisestä kanilaan kaatuivat tänään huomatessani purun olevan loppu. No, huomenna haetaan sitten oikeen kunnon jättisäkki niin saadaan tytöt kanilan puolelle ja mä pääsen toteuttamaan mun pakkomiellettä jokapäiväisestä kanilan jynssäämisestä.

Valitettavasti mulla ei ole nyt tarjota mitään kunnon kuvia, muuta kuin tämä kännykällä otettu teinipusukuva.. No jaa, life isn't so serious ja sitä rataa, hehe. 

Rellestystä part two

..heissan ja hyvää perjantai-iltaa kaikille! Muitta mutkitta, jatketaan siihen mihin eilen jäätiin. Eli tämän viikon jännittäviin, päätä huimaaviin tapahtumiin.

Eilen lähdettiin sitten ulkoilemaan oikein kunnolla siskon järkäleen, Voldemortin eli selkokielellä Voltan kanssa. Mä en ole oikein suuri luppafani - en isojen, kuin pientenkään - mutta täytyy myöntää että pupumaailmasta löytyy kyllä yksilöitä jotka ovat... no, poikkeus sääntöön.
     Tälläisiä tapauksia ovat kanilamme mustavalkoinen luppakaksikko, Teckla & Volta. Onhan toki muitakin, mutta nämä kaksi ovat olleet sellaisia positiivisia yllättäjiä. Mun ja Voltan ystävyyssuhde on kasvanut tässä parin vuoden sisällä niin paljon, että nykyään en voisi kuvitellakaan kanilaumaamme ilman sitä. Volta on vain niin ihana: sellainen rauhallinen mutta samalla aikaa ilkikurinen. Sellanen täydellinen "pikku" höppänä.

Näin käy joskus..

Kun Volta sai tarpeeksi lumessa kaivelusta hain Tecklan, joka tapansa mukaisesti aloitti heti kaivurin työt ottaen työmaakseen lähimmän lumikasan. Onneksi ennen kaivuu-urakkaa ehdittiin napsia parit fotot torstaille!

Täydellinen tyttö ♥

Iltapäivän päätteeksi saatiin kanilaan myös hyvin harvinainen vieras ( eli kissamme Kirri joka tekee visiittejä kanilaamme joka päivä, leikkiäkseen mm. Antjen kanssa)

Ai niin. Torstai-illalla oli kohtalaisen mageen värinen taivas, joten nappasin Kiaran kainaloon ja mentiin vielä hetkeksi aikaa pellolle. 

Beautiful Kiara and the sunset

Näihin fiiliksiin onkin hyvä päättää. Hyvää perjantai-illan jatkoa blogin lukijoille!!

Kevät(talven) reippailua

Onko vielä liian aikaista otsikoida postaus noin? Hell no! Eletään maaliskuun ekaa dagenia ja meitsillä on bensaa suonissa. No ei ihan. Mutta lähellä ollaan, ainakin tällä keväisellä fiiliksellä! Joka tapauksessa, ajattelin tulla tänne heittelemään kuvia tältäviikolta, alkaen ihan maanantaista joka sekin oli aivan ihanan aurinkoinen päivä. Olen kyllä niin onnellinen että koko viikko on ollut täällä(kin takapajulassa) upeen keväinen! 

Tosiaan alkuviikosta nautittiin pupujen kanssa kevättalven lämmittävistä auringonsäteistä ihan vain juosten hankikannolla. Dafin kekseliäisyys hyppäsi taas esiin, kun neiti kaivoi itselleen "pesäkolon" puoliksi lumenalle hautautuneen leveän jakkaran alle. Sinne olikin kätevä pujahtaa piiloon kun yksi kissoistamme yritti tulla tekemään tuttavuutta kanirouvan kanssa (valitettavasti vastaanotto ei ollut yhtä lämmin kuin vaikkapa Elvinillä).

Antjekin nautti täysin rinnoin ihriksin  keväisestä ilmasta - nimenomaan ihriksin. Antje on tuossa talven aikana tekaissut pienen (mutta muhkean) vararavinto-pussin leukansa alle. Mä itse huomasin ton Antjen luomuksen tuossa pari viikkoa sitten, kun pitkästä aikaa laitoin sille valjaat päälle (yleensä pidän sitä vapaana ulkona, ellen sitten hypytä etc.) ja - TUDUM! Siinä se nökötti. Viattomana. Pulleana. Ihris. No okei, ei se nyt niin iso ole. Mutta siinä se menossa mukana pomppii. Can't help it. 

Alkuviikon reippailu ei kuitenkaan rajoittunut Antjen ylläri-ihrikseen ja Dafin tuolitempaukseen. Kevättalven aurinkoisesta päivästä kanssani nauttimaan nappasin Elvinin. En tiedä mistä poika on söpöilygeenit perinyt, mutta täysin varma olen että niitä söpistelygeenejä on Elvinille siunaatunut roppakaupalla. Katsokaa nyt vaikka näitä kuvia.... 

Siinä oli siis alkuviikon kuvia, loppuviikon kuvia laitan huomenna ettei postaus veny ihan mahdottomiin sfääreihin. Hyvää torstai-illan jatkoa kaikille, onneksi huomenna alkaa perejantaaai! Hehe. 

- Annika & planeetan pupujengi