Kanilamme Hudin asenne on kyllä kerrassaan ihailtava - tapahtuipa melkein mitä tahansa, aina on syy riemuita ja heitellä niitä kanien kuuluisia iloloikkia. Seriously, vaikka Rabbit Royale olisi päässyt loppumaan ja aamun joutuisi starttaamaan pelkällä kauralla on Hudi riemuissaan muiden jänöjen nyrpistellessä nenäänsä.. Joka tapauksessa, tässä olisi pientä riemuloikkien täytteistä videota edellisillalta.
tiistai 5. elokuuta 2014
tiistai 29. heinäkuuta 2014
Ilta-aerobinen kuuden personal trainerin kanssa?
Vihdoin. VIHDOIN, minulla oli aikaa rämpiä pellolle kasa pieniä jäniksiä kainalossani ja kamera kädessäni ja kuvata nämä ehkä energisimmät pikkujänöt mitä meidän kanilamme katon alla on koskaan syntynyt. Tulipa samalla tehtyä kunnon ilta-aerobinen treeni, hah. Minun on myös pakko puolustella hieman tätä blogin puolella esiintynyttä koomaa sillä, että oma kesäni on hurahtanut töiden sekä opiskeluiden lomassa ja aika on mennyt ihan hujauksessa. Tajusin tänä aamuna, että ei hitto, ylihuomenna on viimeinen päivä heinäkuuta. Wat? No, anyways, tässä olisi - viimeinkin - kuvia Lunin ylihurmaavasta jälkikasvusta.

Pakko vielä mainita että loppua kohden alkoi tulla kauhea kiire että sai kaikki pikkujänöt kuvattua (mikä kyllä näkyy kuvissa) kun aurinko alkoi - no, luonnollisesti - laskemaan ja itse en ollut ollenkaan kiinnittänyt ko. asiaan huomiota. Well, olen muutenkin aivan kauhea organisoimaan ajankäyttöäni joten...
Poikasista voi muuten laittaa kyselyä sähköpostiini joka löytyy Myytävänä-osiosta :)
| u. Rufous Nightjar |
| n. American Kestrel, vapaa (?) |
| n. Blue Dacnis, vapaa |
| n. Queen Whydah, vapaa |
| n. Pavonine Quetzal, vapaa (?) |
| u. Neotropic Cormoral (kera dramaattisen ilmeen), vapaa |
Pakko vielä mainita että loppua kohden alkoi tulla kauhea kiire että sai kaikki pikkujänöt kuvattua (mikä kyllä näkyy kuvissa) kun aurinko alkoi - no, luonnollisesti - laskemaan ja itse en ollut ollenkaan kiinnittänyt ko. asiaan huomiota. Well, olen muutenkin aivan kauhea organisoimaan ajankäyttöäni joten...
Poikasista voi muuten laittaa kyselyä sähköpostiini joka löytyy Myytävänä-osiosta :)
sunnuntai 8. kesäkuuta 2014
Täydellinen kesäilta
Eilinen oli jälleen yksi niitä upeita, alkukesän valoisia iltoja jolloin ajantaju katoaa ja koko "ehtoo" menee täydellisen flow'n kourissa. Oma virtauksen täytteinen kesäkuinen iltani oli hyvin kani- ja kamerapainotteinen - täytyy myöntää, että olen kaivannut kamera kourassa maassa möyrimistä ja kanien perässä juoksemista hyvän kuvan toivossa.
Alku oli hieman kankeaa taukoiluni vuoksi, mutta kyllä se siitä lähti! Hyttysettömän kesäillan lisäksi kanit tuntuivat nauttivan myös juoksuttamisestani: aamulla tästä muistuttivat erityisesti reisilihakset ym. bodypartsit (aloinkin tässä miettimään, että millaisissakohan akrobaattisissa asennoissa jäniksiäni kuvailen :-D) - ja minä kun vielä pidin itseäni kunnollisena kunnostaan huolehtivana nuorena naisena, haha.
Malleina toimivat tällä kertaa Liana et co., vaikkakin kesäiltaa siemailtiin koko jänisjengin voimin Luni-mammaa lukuunottamatta (neiti joutui tyytymään isoon kasaan voikukanlehtiä).
Alku oli hieman kankeaa taukoiluni vuoksi, mutta kyllä se siitä lähti! Hyttysettömän kesäillan lisäksi kanit tuntuivat nauttivan myös juoksuttamisestani: aamulla tästä muistuttivat erityisesti reisilihakset ym. bodypartsit (aloinkin tässä miettimään, että millaisissakohan akrobaattisissa asennoissa jäniksiäni kuvailen :-D) - ja minä kun vielä pidin itseäni kunnollisena kunnostaan huolehtivana nuorena naisena, haha.
| Malice Vundabar "Mora", kotiin jäävä naaras |
torstai 5. kesäkuuta 2014
Pikkualbiinoja
Lunin poikasilla on tänään mittarissa jo 7 vuorokautta. En ole töiden keskellä paljoa näitä muksuja tällä aikavälillä ehtinyt katselemaan ja kun sitten otin ko. lapsukaiset lähempään tarkasteluun (tosin nopeaan sellaiseen) pesäkolon vastaanotto oli aivan erilaista verraten pikkuisten synnyinpäivään, jolloin pikaisesti kurkkasin sinne tarkistaakseni kaiken olevan kunnossa. Pesässä odotti kuusi ylivilkasta, valkean karvapeitteen saanutta jänölasta.
Tarkistin myös muksujen sukupuolet ja näyttäisi siltä, että poikasten miniasunnossa möyrii 2 urosta ja 4 naarasta. Olen todella iloinen tuosta naarasmäärästä, sillä tarkoitus olisi jättää kotiin yksi neitokainen ja nyt on ainakin valinnanvaraa - uroksia tietenkään huomioimatta, sillä näistä jompikumpi saattaa mahdollisesti etsiä sijoituskotia.
Huom! Kolme Lianan poikasista muuten etsii vielä rakastavaa kotia, joten mikäli etsit valloittavaa ja vilkasta pientä jänöä jonka kanssa aika ei käy pitkäksi, käy kurkkaamassa Myytävänä-osio. Toinen ilmoitusluontoien asia: olisiko joku mahdollisesti menossa Raumalta/Porista/lähialueelta Helsinkiin päin? Yksi kani kaipailisi kyytiä, joten mikälli sinulla olisi tälläinen tarjota ota rohkeasti yhteyttä sähköpostiini (xannikax@live.fi)! :)
torstai 29. toukokuuta 2014
Hudi's hot date?!
Muutama ilta takaperin kurkkasin takapihalle että ulkoilevalla Hudilla oli kaikki ok ja törmäsin tälläiseen näkyyn. Muuan rusakko oli päättänyt tulla ihmettelemään Hudsonia - tämä ei ole itseasiassa ensimmäinen kerta, sillä viime kesällä tapahtui samanlaisesti mutta ihmettelyn kohteena oli vain Igor. Lähemmäksi tuo "Hudin deitti" ei uskaltanut tulla ja oikeastaan ihan hyväkin niin.
Luni oli eilen synnyttänyt 4-5 poikaista - vihdoin! Olen odottanut tätä ko. poikuetta jo vuoden joten oli jo aikakin. Luni oli taiteillut hienon pesän ja toivotaan nyt että osaa yhtä mallikkaasti hoitaa jälkikasvunsa.
maanantai 26. toukokuuta 2014
Toukokuinen ilta
...tarkemmin ottaen, sunnuntai-ilta. Hej på er, eipä ole tullut taaskaan pitkästä aikaa päiviteltyä tätä blogia mikä on suorastaan hävettävää kaikkien niiden tsemppausyritysten jälkeen. Vaikka blogin puolella onkin ollut aavemaisen hiljaista, koko kevät on ollut todella vauhdikasta aikaa, varsinkin kun Lianan poikaset ovat olleet kanilassa viilettämässä. Ja pakko taas heittää tähän väliin se kliseinen lausahdus - vitsit miten nopeasti aika meneekään! Ajantaju on vallan tämän kevään aikana kadonnut ja yhtäkkiä huomasin miten L:n poikasillakin on jo vähän päälle 2kk mittarissa.
Eilen illalla olin Lianan ja tämän lapsikatraan kanssa nauttimasta ihanan lauhkeasta (ja onneksi iltaan mennessä hieman viilenneestä) säästä ja napsin poikasista muutamia kuvia.
Tämä punavahvisteinen rh vk poitsu, Count Vertigo, etsii vielä kotia.
...samoin musta ja reipas naaras Vandal Savage.
Kuvassa Malice Vundabar. En ole oikein osannut päättää kumman naaraista, tämän vaiko Madelyne Pryorin jätän kotiin. Mutta, jompi kumpi jää ja jompi kumpi menee myyntiin.
...upea tumma raudanharmaa neitokainen Madelyne Pryor!
Yllä Count Vertigo ja alla Amos Fortune joka muuttanee uuteen kotiin lähipäivinä.
Kuten jo kuvatekstissä mainitsinkin, ensimmäinen poikanen Kanjar Ro, ihana punavahvisteinen lh vk poitsu, muutti tänään uusien omistajiensa luo. Pian pitäisi myös mustan otter-pojun lentää pesästä ja sitten jäljelle jääkin enään neljä muksua. Pitää tässä myös saada päätetyksi kumpi naaraista jää kotiin. Uskaltaudun kuitenkin sanomaan, että melko todennäköisesti rh perhonen jää jolloin tumma rh neiti jää etsiskelemään kotia. No, tälläistä tällä kertaa - lähipäivinä (toivottavasti, hehe) tulossa hieman parempia kuvia Lianan muksuista sekä kanilan muista jänökeistä.
PS. Astutin Lunin tuossa n. kuukausi sitten uudelleen, joten toivotaan että lähipäivinä saataisiin pieniä valkoisia jänövaaveja!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


