tiistai 29. heinäkuuta 2014

Ilta-aerobinen kuuden personal trainerin kanssa?

Vihdoin. VIHDOIN, minulla oli aikaa rämpiä pellolle kasa pieniä jäniksiä kainalossani ja kamera kädessäni ja kuvata nämä ehkä energisimmät pikkujänöt mitä meidän kanilamme katon alla on koskaan syntynyt. Tulipa samalla tehtyä kunnon ilta-aerobinen treeni, hah. Minun on myös pakko puolustella hieman tätä blogin puolella esiintynyttä koomaa sillä, että oma kesäni on hurahtanut töiden sekä opiskeluiden lomassa  ja aika on mennyt ihan hujauksessa. Tajusin tänä aamuna, että ei hitto, ylihuomenna on viimeinen päivä heinäkuuta. Wat? No, anyways, tässä olisi - viimeinkin - kuvia Lunin ylihurmaavasta jälkikasvusta.

u. Rufous Nightjar





n. American Kestrel, vapaa (?)






















n. Blue Dacnis, vapaa


































n. Queen Whydah, vapaa




























n. Pavonine Quetzal, vapaa (?)











u. Neotropic Cormoral (kera dramaattisen ilmeen), vapaa


































































Pakko vielä mainita että loppua kohden alkoi tulla kauhea kiire että sai kaikki pikkujänöt kuvattua (mikä kyllä näkyy kuvissa) kun aurinko alkoi - no, luonnollisesti - laskemaan ja itse en ollut ollenkaan kiinnittänyt ko. asiaan huomiota. Well, olen muutenkin aivan kauhea organisoimaan ajankäyttöäni joten...

Poikasista voi muuten laittaa kyselyä sähköpostiini joka löytyy Myytävänä-osiosta :)

9 kommenttia:

MaiSu kirjoitti...

Taisin juuri rakastua <3 miks pitää olla niin helvetikseen kaneja, sillä nyt tällanen kyllä kelpais!!!

Annika kirjoitti...

Hihi, nää on ihan mahtitapauksia niin ulkonäöllisesti mutta varsinkin luonteiltaan! Tällänen menee hyvin papasen kanssa ;)

selu kirjoitti...

Voi kun on upeita kuvia upeista jäniksistä! :)

Annika kirjoitti...

Paljon kiitoksia! :)

Ella kirjoitti...

Aivan huikeita pitkäkorvia!

Bunnies Story kirjoitti...

Voi, kuinka kauniita pupuja nuo onkaan! ♥

Annika kirjoitti...

Jänöt on kyllä mahtavia otuksia :)

Jaana kirjoitti...

Oivoi... :) Ihan mahtavan näköisiä pikkujänöjä

Annika kirjoitti...

Eikös vain :)