Haaste

Sain Hannalta tälläisen haasteen mikä sopi mainiosti piristämään mua ja tylsää tiistaitani ja niin pois päin.
Mutta haaste kuului seuraavanlaisesti:

1. Aukaise neljäs tiedostokansio, missä säilytät kuviasi
2. Aukaise kansion neljäs kuva ja julkaise se blogissasi
3. "Selitä" kuva
4. Haasta kolme muuta bloggaajaa

Kossu & Elyse

Otin tän kuvan tarkkaan ottaen 6. kesäkuuta 2009, iltana jolloin mulle saapui mun ensimmäiset englanninscheckit. Ja vaikka ottopäivästä on kolmisen vuotta, niin muistan tämän kyseisen päivän kuin eilisen. Klisee, mutta oikeesti; siltä tuntuu kun katon tätä kuvaa ja mun happiness-asteikko tekee syöksylaskun.

Tässä kuvassa komeilee vasemmalla Kossu ja oikealla kaunis Elyse. Näiden lisäksi tähän enkkusekkijengiin kuului vielä toinen madagaskar naaras Nesta. Koko ton koplan tarina on musta todella surullinen ja ennen kaikkea; hemmetin epäoikeudenmukainen.


Tohon kuvaan ikuistettiin noiden kanien saapumisilta. Oli haettu kaverin ja isän kanssa noi kyseisten pupujen kasvattajalta ja kaikki tuntui niin täydelliseltä! Olin silloin niin nuori ja naiivi, että ajattelin että tälläistä se elämä vain on. Vaan kun ei ollut.

Elysellä oli ollut jo kasvattajallaan ”pientä ohimenevää nuhaa”, kasvattajan sanoja lainaillen. Muutaman päivän sisällä pieni vaivaton nuhanpoikanen kuitenkin osoittautui paljon isommaksi ongelmaksi mitä oli annettu ymmärtää. Elyse alkoi pikkuhiljaa pärskiä päivä päivältä enemmän ja lopulta ne yltyivät räkää tykittäviksi pärskimiskohtauksiksi. Voin sanoa, että sellaisen sivusta seuraaminen oli raastavaa. Etenkin, kun siihen mennessä kanimme olivat olleet täysin terveitä (lekurin pakeilla käyty vain kastroimisen vuoksi)!



Ei mennyt kuin viikko ja risat kuin muutkin tulokkaat alkoivat tuhista nenän tukkoisuuden vuoksi ja lopulta pärskiä samaan tapaan kuin Elyse. Tottakai kävimme eläinlääkärille ja antibiootteja saatiin muttei mikään tuntunut tehoavan. Tuolloin olin todella stressaantunut sairaiden kanien vuoksi sekä pelkäsin jatkuvasti tuon räkätaudin leviämistä. Ja kuten jo mainitsin, jokapäiväinen pärskimiskohtausten seuraaminen ei ollut mukavaa.

En muista kuinka kauaa yritimme lääkitä kaneja, mutta yritimme tosissamme. Jossain vaiheessa kasvattaja palautti rahoja yhden kanin edestä ja lupautui lopettamaan kanit jotka häneltä olin ostanut.

Kun kanit vietiin lopetettavaksi, jäin murtuneena kotiin. Isä sai siis luvan toimia hautausurakoitsijana. Oli sydäntä särkevää menettää kolme rakasta kania samaan aikaan.

Kossua, Elyseä & Nestaa muistaen <’3

Näihin vähän haikeisiin fiiliksiin lopetellen mun pitäisi varmaan haastaa muita bloggaajia, mutta mun täytyy nyt nolosti myöntää että kaikki jotka voisin haastaa on jo etukäteen haastettu jotenjoten... Lähden tästä kanilaan tekeen manipedin Dafille. Hejsan!

PS. Olisin loppupiristykseksi tällännyt Antjen oikeasti karua luokkaa olevan haukottelukuvan mutta mun joku outo kuvanpoistorefleksi teki tepposet once again joten nyt on sitten tyydyttävä tällä erää tähän.
PPS. ...ei oo muuten eka kerta ku meen vahingossa poistaa jonkun ihan hyvän kuvan

- Annika