Poor litte Nera..

Tänään sain taas kokea miltä tuntuu kun kaniharrastuksen pimeä puoli näyttää kyntensä. Tarkalleen ottaen tänään iltapäivällä. Poikasia odottava Nera, tänä vuonna Ruotsista tuotu mitä hurmaavin jänismatami, sai ihmeellisen kouristuskohtauksen säikähdyttäen itsensä lisäksi mut puolikuolleeksi. En voi väittää tälläkään hetkellä olevani kovinkaan tasaisessa mielentilassa.. Tuo kohtaus tuli aivan puskista, Nera oli juuri ollut hoitopöydällä mutustelemassa perunaa ja hetkeä myöhemmin se makasi häkkinsä pohjalla täristen. Lopputulos? Halvaantunut takapää.

On mitä murskaavinta katsoa tuollaista kauhua etenkin kun kohteena oli (oma) kani. En väitä etteikö tuollaisen kohtauksen sivustaseuraajana oleminen ole aina yhtä hirveää, mutta juuri tänään mua järkytti ensimmäisenä mainittu. Tosiaan Nera oli saanut loishäädön toissapäivänä joten sillä saattaa olla vaikutusta asiaan. Katkennutta selkärankaakin pohdittiin, mutta tällä hetkellä se ei vaikuta kovin todennäköiseltä. Rouva makaa nyt fleecen alla syöden (!) porkkanaa ja heinää, mikä on helpotus sekin. Huomenna suunnataan eläinlääkärille ja katsotaan mitä tehdään.

Tällä hetkellä tilanne näyttää ehkä hieman valoisammalta juurikin siksi että Nera syö, mutta silti pelkään kuollakseni että aamulla löydän yhden rakkaistani menehtyneenä. Kyllä, olen tiedostanut tälläiset äkkimenetys-tilanteet ottaessani lemmikin - niinhän me kaikki. Mutta kun jotain tälläistä sattuu, ei sitä voi olla muuta kuin huolesta sekaisin. Että onnea vain siihen huomiseen matikan tenttiin, johon koko keskittyminen pitäisi saada kohdistettua. Mutta oikeasti, huomista odotellen jolloin Nera pääsee lääkäriin ja asiaan saadaan selkoa.

PS. En ole koskaan ymmärtänyt sanontaa 'mateleva aika'. Nyt ymmärrän.