Vaikeita päätöksiä

Olen jo monta kuukautta joutunut seuraamaan, miten Antje kiusaa taukoamatta Lianaa. Joka päivä olen elätellyt toiveita että ehkä huomenna A on rauhoittunut eikä sen tarvitse stressata Lianaa eikä itseään enää. Valitettavasti tässä muutaman kuukauden aikana tilanne ei ole yhtään helpottunut oikeastaan päinvastoin. En tosiaan ole erottanut kaksikkoa koska olen juuri elätellyt noita toiveita paremmasta huomisesta sekä sen vuoksi, että omat tilani ovat myös rajalliset. Muutama päivä sitten Antje teki Lianalle selkään haavan ja sen jälkeen tilanne on vain pahentunut. Tänään sitten mun oli viimein aika hyväksyä se fakta, että jos annan tilanteen jatkua näin, tilanne ei ole pelkästään stressaavaa minulle ja Lianalle – vaan myös Antjelle itselleen. 

Joskus yritin Antjea laittaa myös Elvinin kanssa, mutta siitä ei tullut mitään koska parivaljakolla ei synkannut ollenkaan. Joten tässä tilanteessa tuntuisi reiluimmalta kaikkia kohtaan etsiä Antjelle joku koti, jossa se pääsisi jonkun leikatun uroksen kaveriksi tai ehkä asumaan yksin jolloin sen kanssa voitaisiin olla. Itselläni ei kuitenkaan ole aikaa muiden kanien ohella keskittää kaikki huomiona A:han, koska kanilassa jammailee läjä muitakin jotka kuitenkin tuntuvat sopeutuvan paremmin ”laumaelämään”.
 

Kirjoitan tätä tekstiä varmaan lähinnä todistaakseni itselleni, että tämä ratkaisu on kaikkien kannalta hyvä. Totta se onkin, mutta rakkaasta kanista ei noin vain luovuta vaikka järkisyyt tukisivat päätöstä kuinka. Tänäkin iltana kun kuvailin Antjea, tunsin haikean pistoksen sydämessäni ja aloin jo perumaan päätöstäni sekä elättelemään toivoa paremmasta. Mutta tiedän, että tässä tilanteessa parasta kanien kannalta on toimia epäitsekkäästi ja etsiä Antjelle toinen koti mikä on parasta ja reiluinta ei pelkästään Lianalle, vaan myös Antsulle itselleen.

Sometimes the right thing and the hardest thing are the same.