sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Massor av bebisar


Keväälle 2014 on luvassa ainakin kahdet, ellei kolmet poikueet. Kuten jo hieman vihjaisinkin, Liana on astutettu tuossa pari viikkoa sitten ja tulevan poikueen isänä on esteristeytys Lavella's Calico-Jack joka kisaa kv:ssä. Emä on tosiaan jänisristeytys Liana eli Velvet Voyage. Värimahdollisuuksia löytyy niin punavahvisteisesta luonnonharmaasta luonnonsoopeliin, mustaa ja mustaa otteria sekä sinisoopelia mahdollisesti. Kunnon munkin sattuessa kohdalle voi yhdistelmästä loikata esiin myös mustaa japanilaista - tietysti viitalla ja ilman kaikkia värejä. Erityisesti kuitenkin odotan innolla tulevien poikasten rakennetta!

 
Toinen yhdistetty pariskunta on Igor ja Stelmaria eli Luni. Olin jo pitemmän aikaa pohtinut keneen Lunin yhdistäisin ja pitkein pohdiskelujen jälkeen päädyin Igoriin - ei silti, kyllä Bonollekin on luvassa sutinaa tällä rintamalla! Lunin poikaset tulevat olemaan siis pelkkiä valkoisia ps lapsosia, joista odotan rakenteellisesti (rakenne tuntuu olevan se päivän sana haha) hienoja rotunsa edustajia.

Molemmat poikueet syntyvät odotetusti viikoilla 7-8. Poikasista voi lähettää myös alustavia kyselyitä.
Tannarijäniksistä vielä sen verran, että Reekalle on mahdollisesti suunnitteilla keväämmällä poikue, mutta tämän pohjalta asia on vielä kovin epävarma joten asiasta ei sen enempää.

PS. Viimekesän jänispoikueesta omaa kotiaan etsinyt Lou-poika on yhä omaa kotikoloa vailla. Poitsulla on ollut hieman huonoa tuuria kotien suhteen, sillä aina lupaavan kodin sattuessa on ostaja kadonnut (en ymmärrä miten ihmiset jaksavat lähettää meiliä ja sitten varausmaksun aikaan katoavat bittiavaruuteen - God praise the varausmaksu. Mutta jos luulet että tästä ehkä maailman ihanimman luonteen omaavasta jänöpoitsusta olisi sinulle sohvanvaltaajaksi niin lähettele meiliä xannikax@live.fi. Kuvia löytyy täältä (uudempia kuvia luvassa).

5 kommenttia:

Veera kirjoitti...

Ompa tuo Lou aivan superihanan näköinen <3. Ottaisin varmasti, jos mitenkään vain pystyisi, mutta tällä hetkellä en kolmea enempää kania ole hankkimassa :/

Kaninpäiviä

Annika kirjoitti...

Se on kyllä upea nuoriherra :)

Hanna kirjoitti...

Hei jee, oot kunnostautunu blogirintamalla!

Annika kirjoitti...

Hehee jep! Säkin voisit alottaa taas something like myrtin elämää xd

Veera kirjoitti...

HAHHAH, olis varmaan kiintoisaa lukea siitä, kuinka Myrtti käänsi tänään kylkeään ja teki iltapalanhotkimisnopeusennätyksen XD

Ps oho, en jaksa kirjautuu omaan bloggeriin joten tulee nyt näköjään Veeran nimellä :D