Tämän kanirouvan tilanne on stressannut ja ahdistanut mua jo viimevuoden loppupuolelta asti, mutten ole siitä viitsinyt se enempää missään toitottaa. Joidenkin blogeista on saanut lueskella niitä vähemmän onnellisia uutisia, merkiksi siitä että tässäkin harrastuksessa on varjopuolensa. Tai itseasiassa lemmikkien omistamisessa, mutta sehän ei ole mitään uutta. Eniveis, heidän innoittamana mä ryhdyn kirjoittamaan meidän vähemmän-iloista postausta.
Lemmikkiä, tässä tilanteessa kania hankkiessa olen aina valmistautunut siihen, että jossain vaiheessa kani lähtee ikivihreille niityille. Tai että aina kaikki ei mene kuin elokuvissa. Mutta kun sitten se tilanne osuu oikeasti päälle, ei oikein tiedä miten pitäisi olla.
Tänne blogiin olen siis jättänyt voivottelu postaukset vähemmälle mutta nyt... Tuntuu että on pakko saada purkaa sydäntä jonnekin/jollekin. Mikäs siihen olisi paras paikka kuin globaali internet, blogi, jota kaikki voivat lukea? Jeejee.
Asiaan. Dafi siis alkoi laihtua marraskuun alkupuolella äkillisesti. Ensimmäinen oletus tietenkin oli, että neidillä oli matoja. Matokuuri ei kuitenkaan tuntunut missään, sen ruokahalukin oli minimissä ja maha vetelällä. Kaiken kukkuraksi Dafin mahaan oli ilmestynyt ihmeellinen patti. Ensimmäiseksi pelkäsin pahinta, että kyseessä olisi jokin pahalaatuinen kasvain. Lähdimme siis eläinlääkäriin.
Eläinlääkärissä itkua pidätellen seurasin miten lekuri tutkiskeli tuota mysteeripattia. Tämä mysteeripatti paljastuikin sitten jonkinlaiseksi rasvapatiksi/tyräksi, jonka eläinlääkäri väitti olevan synnynnäinen. Nojaa, silloin huokaisin helpotuksesta, ettei kyseessä ollutkaan kasvain. Otin myös puheeksi Dafin ripulin, johon saimme maitobakteeri-lääkettä.
Ripuli hävisikin melkein heti, mutta Dafi söi yhä kehnosti. Sama meno on jatkunut tähän päivään asti. Dafi syö juuri ja juuri minimimäärän ruokaa ja heinää pari kortta. Aamuisin kanilaan mennessä sen häkistä löytyy aina ripulia, samoin perskarvoista. Ehkä näin kirjotettuna se kuulostaa karulta, mutta vaikka Dafi on tällähetkellä luuta ja nahkaa se on muuten iloinen (kyllä vain). Kirkkaat silmät, valpas ja huomionkipeä. Mutten vain voi käsittää sen jokapäiväistä ripulointia ja paastoamista. Olen eläinlääkärillekin soitellut aina silloin tällöin, muttei hänkään osaa oiken mitään asian eteen tehdä.
Olen niin kyllästynyt olemaa sivusta seuraaja Dafin fyysisen kuihtumisen kanssa, että joka ikinen aamu kun näen sen herttaisen naaman, meinaan purskahtaa itkuun. On niin väärin, että tuollainen pieni koiramainen otus kärsii jokapäiväisestä ripulista ja paastoaa kuin mikäkin munkki. Lisäksi olen niin neuvoton koko tilanteen kanssa, en tiedä mitä voisin sen eteen enään tehdä. Tällähetkellä yritän vain saada sen syömään ja juomaan.
Voi olla että musta on tullut hieman vainoharhainen, mutta jotenkin viimeaikoina Dafin fyysinen kunto on mennyt yhä vain huonompaan suuntaan. Eli maanantaina varmaan soitto eläinlääkärille ja kysellään jatkotoimenpiteitä.
Mä en nyt varmaan saanut muotoiltua tätä tekstiä niin kuin mikä todellisuus on, johtuen varmaan siitä että sydän takoo tuhatta ja sataa ja alitajunnassa on paniikki päällä. Mutta kenelläpä ei olisi, jos oma lemmikki ei voi hyvin.
Olen onnellinen, että muut kanit ovat terveitä. Yhtäkään sairasta kania pikku Dafkan lisäksi en kestäsi. Se ei olisi rankkaa ainoastaan mulle, vaan myös muille kaneille kuin perheenjäsenillekin. Tämä yksikin tapaus aiheuttaa jo harmaita hiuksia kaikkien keskuudessa.
Mutta nyt, suuntaan kanilaan ja heitän Dafin ruokakippoon kuivattua ruisleipää. Se on aina hillinnyt hieman tuota ripulia. Kuitenkin jaksan varovaisesti toivoa, että tämä on vain joku ohimenevä juttu ja tästä vielä noustaan Dafin kanssa. Toivon niin.
8 kommenttia:
Voi pientä. :c Hirrmuisen paljon tsemppiä sinne!
Voi toista :( Ootko kattonut sen hampaat, ettei siellä olisi mitään poikkeavaa? Miun entinen kani alkoi oireilla samalla tavalla kun hampaat oli kasvanut epätasaisesti :S
elllllli, Kiitos paljon! :/
Cira, tänään itseasiassa sun kommenttisi nähtyä tajusin etten ole hampaita tajunnut kurkkia ollenkaan. No, tuli ne sitten tuossa katsottua ja täysin normaalilta näytti hampaat ja suu :( Rouvan tilanne aiheuttaa kyllä päänvaivaa!
Hei Annika, ei sillä sitten poskihampaissa ois mitää piikkejä yms? :/ kun harva kani antaa sormen tunkee suuhun ilman rauhotusta ..?
Mut yäh, miksi ihana Dafi rouva joutuu nyt tälläistä kokemaan :(
Laura, Dafi on sellanen relaxrouva että antoi kiltisti tutkia suun joka tulikin sitten tsekattua oikein huolella samalla kun hampaita katselin.. Mutta ajattelin että jos varmuuden vuoksi menisi käymään eläinlääkärissä tarkastuttamassa että josko siellä hammaspiikkejä olisi. No sanopa sitä! :-(
Meillä myös yhdellä kanilla oli hammaspiikkejä. Ja vaikka lääkäri ensi katseli semmosella vehkeellä (ja Felicia antoi nätisti ne katsoa) ni silti ei piikkejä näkynyt. Mut rauhoituksessa sit päästiin kunnolla syynäämään ni oli pahat piikit. Meillä myös neiti silloin laihtui ja söi huonosti heinää.. Paremmin meni pelletit ja näkkäri joita narskutteli etuhampaillaan.. Yhteen lääkäriin ku soitin ni väittivät ettei voi olla piikkejä jos syö edes vähän.. En uskonu onneks.. Meillä esiintyi myös suun mussutusta ja kuolaamista samalla.. Toinen kerta oli sit lääkärissä viimeinen kun mentiin syömättömyyden ja kovan juomisen takia ja luultavasti Felicialla olikin munuais vika tai joku muu, sillä röntgenissäkään ei löytynyt munuaisia eikä virtsarakkoa.. Muutoinkin oli pupu mennyt sisältä sellaseen kuntoon et eutanasia oli ainoo vaihtoehto.. Vaikka kani oli muuten pirteä ja oma itsensä ni olis kuitenkin menehtynyt siihen mitä sisällä tapahtui. Ja nyt viime loppukesästä toinen kani meni keuhkokuumeeseen. Vaikka kaikkensa on yrittänyt ni silti joskus edessä on pahin (ehkä siinä vaiheessa kanille paras?). Toivotaan että teidän pupulla kaikki menis vielä hyvin ja yhteinen matka jatkuis vielä.
Ja kiva blogi muuten sulla muutoinkin :)
Pirre, ahaa.. kiitos tiedosta! Ehkä on sitten parasta käydä vielä lekurin pakeilla ja tarkastaa olisiko niitä hammaspiikkejä siellä sittenkin. Tosiaan senkin vähän mitä Dafi syö on se kuivaa leipää tai pellettiä.. Jotenkin tuli nyt paljon pontevampi olo kommenttisi jälkeen - heräsi sellainen toive että ne olisivatkin vain hammaspiikkejä eikä mitään muuta vakavaa!
Voi, kamala tuo Felician kohtalo sitten lopuksi :'/ Totta tuo että jos tilanne käy pupulle kovin tuskaiseksi sekä raskaaksi on kyllä parasta päästää hänet paremmille porkkananiityille.
Jees, pidetään peukut pystyssä että kaikki kääntyy parhain päin. Ja kiitos paljon - kaikenlainen palaute piristää aina! :)
Make certain your ab belts have a distinct toning plan.
my homepage - Http://www.Prnewswire.com/
Lähetä kommentti