sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Kuka teki comebackin?


Nyt sitten olisi tulossa hieman kuulumisia kunnon sunnuntaityyliin. Eli tänä aamuna suuntasin Hudin, Lianan ja Antjen kanssa kohti Ukin estekisoja. Odotukset eivät olleet kovinkaan korkealla sillä kyseessä oli Lianan ja Hudibudin ensimmäiset (sisä)estekisat ja Antjellakin oli hyppimisestä huima tauko eikä neitokainen nyt muutenkaan ole kisoissa se keveiten lentelevä pupujussi.

Hudin hyppiminen ei ole mun juttu -ilme

Lopputuloksena Hudille ja Lianalle tulikin monet virheet sekä keskeytykset kun taas Antje yllätti ja selvitti jopa radan loppuun kahdella virheellä sijoittuen näin neljänneksi (jätän nyt mainitsematta kuinka monesta kanista ihan vain Antjen egon vuoksi). Estehyppelyn lisäksi tehtiin Maisun kanssa Stig-Devin-vaihdos, eli raudanharmaa jänisristeytys-poitsu Devin palasi Maisulta nyt vaihteeksi minun luokseni. Devin etsiskelee vieläkin sijoituskotia, sopivaa kun ei ole vielä löytynyt.




Minun on myönnettävä että olin hieman jopa ihmeissäni Devinin tehdessä comebackin meidän kanilaamme. Uhmaiän aallokoissa seilannut pikkumies on Maisun luona asuessaan aikuistunut - jänismäinen luonnekin on ihan ennallaan, tosin se ei sisällä enään murisemista tai muuta teinitouhua.   Jopa äitini luopui tälle pojalle antamastaan "Devil"-lempinimestä :-D

PS. Tänä-iltana meidän kanilan savupiipun päälle laskeutui haikara. 

 

2 kommenttia:

Saara kirjoitti...

Kiva kuulla että tyttöjen isällä on ollut hiukan samanlaista meininkiä kun näillä tytöillä täällä, tuntuu etteivät nuo muuta teekkään kun murise ja uhmaile, toivottavasti menee ajan kanssa ohi täälläkin :D

Annika kirjoitti...

Jep, kyllä se murkkuikä siitä aina ajan kanssa ohitse menee vaikka toki tuo jänismäisyys aina sieltä hieman tuleekin näkymään mikä tekeekin näistä jänöristeytyksistä niin kivoja :D Kiva kuulla että sielläkin päin ollaan hieman rauhoituttu!